tärkeää laskutuksesta ja perinnästä
Joudumme tekemään muutoksia muistutuslaskujen käsittelyyn.
Toistaikseksi voimassaolevien jäsenyyksien laskut täytyy lain mukaan lähettää viimeistään 2 viikkoa ennen laskun eräpäivää. Ellei maksua suoriteta viikon kuluessa eräpäivästä, lähetämme asiakkaalle maksumuistutuksen, johon lisätään 5€:n muistutusmaksu. Ellei laskua makseta 2 viikon kuluessa eräpäivästä (eli viikon kuluessa 1. muistutuksen lähettämisestä), asiakkaan käyttöoikeus jäädytetään automaattisesti ja käyttöoikeus palautuu automaattisesti viiveellä kun tieto maksun suorittamisesta saapuu pankista meidän järjestelmään.
Jostain syystä asiakas usein havahtuu maksamattomaan laskuun vasta maksumuistutuksen saatuaan.
Tämä on aivan ok ja inhimillistä. Kuitenkin muistutuslaskun saatuaan, moni asiakas maksaa alkuperäisen laskun ilman 5€:n muistutusmaksua. TÄMÄ EI OLE OK, koska tuolloin lasku jää avoimeksi meidän järjestelmään. Koska 5€:n suuruisen laskun karhuaminen ei ole järkevää(karhuamisesta syntyy kustannuksia enemmän kuin 5€) maksamattomat muistutusmaksut täytyy hyvittää laskutusjärjestelmääb manuaalisesti. Tästä aiheutuu meille täysin turhaa työtä ja kustannuksia.
Joudumme nyt muuttamaan käytäntöä maksumuistutusten ja lukittujen jäsenyyksien suhteen.
Tästä lähtien emme enää hyvitä maksamattomia muistutusmaksuja, eli jatkossa myöhästynyt lasku täytyy maksaa muistutuslaskulla. Ellei muistutuslaskua makseta kokonaisuudessaan, eli 5€:n muistutusmaksu jää hoitamatta, lähetämme automaattisesti uuden muistutuslaskun, johon lisätään 10€:n perintäkulut. Eli myöhästyneen maksun maksaminen ilman 5€:n muistutusmaksua maksaa 10€ enemmän.
Myös jäädytettyjen jäsenyyksien uudelleen avaamisen käytäntö muuttuu
Kuten edellä kerrotaan, ellei laskua makseta 2 viikon kuluessa eräpäivästä (eli viikon kuluessa 1. muistutuksen lähettämisestä), asiakkaan käyttöoikeus jäädytetään automaattisesti ja käyttöoikeus palautuu automaattisesti viiveellä kun tieto maksun suorittamisesta saapuu pankista meidän järjestelmään.
Tähän saakka olemme kiltteyttämme avanneet jäsenyyksiä manuaalisesti asiakkaille, joiden maksut myöhästyvät ja jäsenyys jäädytetään toistuvasti. Myös jäsenyyksien manuaalisesta avaamisesta aiheutuu meille ylimääräisiä kustannuksia. Tästä lähtien jäädytettyjä jäsenyyksiä ei enää avata manuaalisesti, vaan jäsenyyden jäädyttämisen jälkeen asiakkaan tulee odottaa kunnes maksu rekisteröityy meidän järjestelmään ja jäsenyys aukeaa automaattisesti. Tähän voi pankista riippuen mennä muutama pankkipäivä.